Kaksi viikkoa ei ole muuten yhtään passeli aika muuton järjestämiseen. Ei ainakaan jos samaan aikaan pitää valmistautua hautajaisiin joissa tulee ensimmäistä kertaa tavanneeksi uuden rakkaansa sukua yhtään laajemmin, käydä töissä ja pyörittää sitä samaa arkea kolmen lapsen kanssa johon yleensäkään ei meinaa aika riittää. Asioita on tullut järjesteltyä puhelimitse niin tiiviisti, että voisin vaikka vannoa korvani kuumenevan kun ajattelenkaan asioiden hoitamista.

Kerroinko muuten että viime viikon loppupuolella minulla oli sukulaisiakin kylässä muutaman päivän ajan? Oli niitä. Viisikuukautinen siskontytär oli kyllä sinänsä suloinen, mutta kylläpä olenkin iloinen että nuorimmaiseni on jo nelivuotias! Kyseistä nelivuotiasta muuten kuuluteltiin tänään marketissa. Tai siis minua, hänen äitiään. Oli osannut sanoa nimensä ja ikänsä ja odotteli kassalla, vaikka naamasta näki että ihmistä riepoi ja mieli teki mennä vähintäänkin piiloon.

Aika tuttu mieliteko. Poliisilaitoksellekin pitäisi mennä kuultavaksi, palkatonta täytyy ottaa sitäkin varten, samoin kuin tietysti näitä hautajaisiakin. Päätös muuttoavustuksestakin tuli, saan sitä puolet muuton arvioidusta hinnasta. Uusia silmälaseja ei otettu laskelmassa huomioon, koska saatan ehkä saada niistä korvauksen. Huoh. Mutta ei se auta, pakko on tarttua laatikkoon kerrallaan, jättää lapset ruokkimatta ja uurastaa. Olisi ehkä vähän kivempaa, jos en tiedostaisi että tämä tulevakin asunto on väliaikainen.