Kun näin eilen Y-miehen vanhempien hääkuvan, valtasi minut sittenkin halu luoda meille oma geenicocktail, vaikka kuinka oliskin viime aikoina tuntunut että nämä saavat jo riittää. Kyllähän Y-miehen äiti on edelleenkin kaunis nainen, mutta hääkuvasta voi päätellä, että mallitoimistojen ovet olisivat olleet avoinna hänelle ihan missä vain. Eikä Y-miehen raamikkuus ole mikään sukupoikkeama. Talon täyttyessä hautajaisvieraista niska alkoi hiljalleen kipeytyä yläilmoihin tuijottamisesta, vaikken erityisen lyhyt olekaan.

Siinä missä X-miehen sukukekkereissä oli aina vaivaantunut olo, oli tuolla heti kotoisaa. Sukua oli saapunut Ruotsista ja Oulun suunnalta, joten liekö tuo ihmekään. Eräs vieraista jopa tunsi siskoni miehen vanhemmat! Addressien luvussa sitten kylmä hiki valahtikin odotetusti otsalle, kun kuulin tutun sukunimen, joka ei ihan yleinen ole. Varovasti asiaa kyseltyäni selvisi, että isäni isänisän äiti olikin sukua Y-miehen serkun miehelle, joten rutsaa ei tiettävästi tässä huushollissa edelleenkään harrasteta.

Otsikko liittyy hurjaan tarinaan, jonka kertoi Y-miehen setä. Sota-aikana olivat löytäneet metsästä räjähtämättömän pienen lentopommin ja vieneet sen poliisille näyteille, joka vilkaisi sitä ja tokaisi otsikon. Siitä sitten kahdeksanvuotias poika otti taas pommia pyrstöstä kiinni, jatkoi matkaa polkemalla miestenpyörää tangon alta ja kävi nakkaamassa pommin Oulujokeen, jossa se lienee vieläkin. Uikaa varovasti.