Tampere, tuo Suomen rennoin, retein, mukavin ja letkein kaupunki sai eilen osakseen kyseenalaisen kunnian toimia näyttämönä kahden eriävistä syistä stressaantuneen aikuisen ja kolmen pitkällä automatkalla väsytetyn lapsen kiukunpurkauksille ja niiden tukahduttamisyrityksille. Loman viimeinen viikko on ihan tyhmä viikko, siitä voinemme kaikki olla samaa mieltä.

Mutta kyllä tuo Tampere on silti vaan kiva paikka. Särkänniemen, jota lapsia riemastuttavan usein onnistuin kutsumaan Linnanmäeksi, lähelle ei oikein ollut asiaa, mutta tulipa istuttua lähes tunti hirveimmässä ruuhkassa ikinä. Samalla tuli lopuksi nähtyä kuinka vellova ihmismassa, joka tuntui suuremmalta kuin Slayerin yleisö Tuskassa, yritti jonottaa lippuja avoimella alueella auringon suorassa paahteessa. Moikkaamme suosiolla delfiinejä sitten joskus kun sataa ja tuulee.

Kiristävistä vanteista ja muusta huolimatta onnistuin saamaan kaupunkikierroksesta irti sekä paikallisen halpahallin, joka on ihan must tutustuttaessa uuteen paikkaan, että monen monta pikku putiikkia, joista yhdestä, Tallipihan alueella, sai ihan ältsin päheitä nukkekodin sisustusjuttuja. (Kunhan nuo lapset kasvavat sen verran etteivät enää välitä minun tavaroistani, aion laittaa pystyyn niin sikamakean nukkekodin, etteipä ole ennen nähty. Sieltä kaupasta haen sinne ainakin pari pärekoria, munkkirinkilöitä korissa ja täytekakun, ne olivat nimittäin epätodellisen ..todellisia. Ja paikallista käsityötä. Vau.) Ostin myös lapsille ehdottoman katu-uskottavat rokkipaidat, ja kuopus vasta siiliksi ajellussa tukassaan ja musta pääkallopaita yllään oli niin hämillisen ja liikuttavan komea ja soma, ettei mitään rajaa. Tosin yöllä tämä söpölainen pissasi viereeni. Mutta toisaalta taas nauroi unissaan. Että ottia tuota.

Lopussa seisoo kiitos ja ISO käsi Kauralle ja perheelleen, jotka istuttivat ja ravitsivat nuutuneita ja tulehtuneita ihmispoloja. Ilman teitä sinänsä kauniista päivästä olisi sammunut aurinko, silmistä valo ja sydämestä rakkaus.