Eilen olisi ollut Sydän, sydämen keikka pitkästä aikaa, mutta minä painoin pääni tyynyyn mielessäni ankeita ajatuksia seuraavasta työpäivästä. Tänäänkin olisi ollut keikka ja vieläpä alaikäisille sallittu, jollaista lapset ovat kyselleet pitkään ja hartaasti (tarkkaan ottaen levykauppa X:n keikasta asti), mutta minä tunnen menneen työviikon painon poloisissa nivelissäni ja haaveilen mieluummin kotisohvalla infrapunalämpömittarista (sellainen on tosi kätevä kun valmistaa karkkeja, siinä hommassa kun pitäisi tietää sulan sokerin lämpötila halutunlaisen lopputuloksen takaamiseksi).

Raskasta olla keski-ikäinen, kun keikalle tekisi kuitenkin mieli niin paljon. Edellisestä on jo ihan liian kauan.