Olen saanut haasteen Miitulaiselta, ja keventääkseni oloani haluan ehdottomasti ottaa sen vastaan! Kerron siis viisi kummallista tapaani.

1. Käytän sukkapuikkoa hammashygienian ylläpidossa. Se oli kätevä viisaudenhampaan päälle jääneen ientaskun tyhjentämisessä, nykyisellään leikkauksen jälkeensä jättämän kuopan tyhjentämisessä.

2. Puhdistan mielelläni ihmisten korvia vanupuikoilla. Muidenkin kuin lasteni.

3. Minun on liki mahdotonta olla vaivihkaa vilkuttelematta ja ilveilemättä vaikkapa ruuhkaisessa junassa, jos minuun ottaa katsekontaktin lapsi tahi vauva. Onneksi hillitsen itseni aikuisten ollessa kyseessä. Ainakin useimmiten.

4. Pureskelen tai leikkaan saksilla ihoa sormenkynsien vierestä. Ei huolta, se paksuuntuu töissä ja kaikki muutkin oikeastaan tekevät sitä. Ainakin sen jälkeen kun olen kiinnittänyt heidän huomionsa siihen, miten paksuksi kyseinen sorminahka meidän hommissamme kehittyykään.

5. Kääntelen alituisesti kielikoruani niin, että puristan huulillani korun vartta niin että alapallo jää huulten eteen näkymään. Tiedän kyllä että näytän tyhmältä, mutta silti kieli rullautuu ja pallo ponnahtaa ulos.

Jos joku haluaa tämän napata, ollos hyvä vain. Länttää vain linkin tänne ja tämän alla sijaitsevan ohjeen mukaan, ja sitten vielä vaikka tämän kirjoituksen kommenttiosioon merrkintä siitä, että olet jutun täältä napannut, niin pysyy meemi seurattavissa.
"Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

Tätä jälkimmäistä osaa ei ehkä kannata lukea, jos ei halua pilata päiväänsä. Olotilaa on viikon verran sävyttänyt eräs tapahtuma, vaikka sinänsä kaikkea kivaakin on tapahtunut. Vaikka en edes tuntenut ihmistä sen kummemmin, on olo silti ollut kummallisen tukala ja haikea ja raivottunut. Kävipä nimittäin niin että oli mies, joka oli poikasena päässyt muuttamaan Suomeen kotimaansa kaoottisen tilanteen takia. Perheestään en tiedä yhtään mitään. Haluaisin ajatella ettei hän joutunut matkustamaan yksin. Poika kävi koulunsa ja kasvoi mieheksi, tuli töihin ja teki lujasti hommia. Kun rahaa oli kasassa tarpeeksi, kertoi hän töissäkin olevansa lähdössä hakemaan entisestä kotimaastaan morsianta, jonka kanssa soitteli päivittäin. Miestä onniteltiin kovasti.

Sitten kun hän oli entisessä kotimaassaan konsulaatissa allekirjoittamassa papereita, räjähti talon edessä autopommi. En tiedä kuoliko hän heti vai ehtikö tajuta mitä tapahtui. En tiedä oliko hän jo ehtinyt mennä naimisiin, enkä tiedä kumpi olisi ollut pahempi, kuolla heti häiden jälkeen vai vähän ennen niitä. Sen kyllä tiedän, ettei tuommoinen ihan reilua ole. Minähän varoitin, että tämä on kamala juttu.