Yritän tässä juuri päättää, olenko harmistunut vai huvittunut siitä että pitkän ajorupeaman alkajaisiksi autosta simahti jokin sellainen sulake, jonka piti pitää mittarivalot päällä. Taival oli pitkä ja pimeä, varsin pimeä.

Keskimmäinen on joskus hieman pelottava syvämietteisyydessään. Eilen ryhtyi hän pohtimaan, miksi asiat tässä yhteiskunnassa on päätetty järjestää niin, etteivät lapset juurikaan näe äitiään, paitsi ettei hän kyllä käyttänyt sanaa yhteiskunta, vaan "tämä maailma", joka kyllä ajaa ihan saman asian. Mitäpä siihen sitten vastaisi julmetun syyllisyydentunteen jysähdettyä niskaan? Enkö minä muka oikeasti tulisi toimeen työmarkkinatuella tätä paria hassua vuotta, jonka lapset ovat vielä pieniä? Vielä paljon syyllisempi olo tulee kyllä tästä: Pakko myöntää että minä ihan hirveästi pidän tuosta autosta, kevytlimsasta ruokajuomana ja parista muusta jutusta, jotka töissäkäynti minulle mahdollistaa. Mutta on kyllä kieltämättä raastavaa ja oksettavaa sekä lapsia että minua itseäni kohtaan, että yhteistä aikaa on viikolla vain kolmisen tuntia iltaisin. Aamuja ei lasketa. Jos teillä on lapsia, tiedätte miksi.

Nuoremmilla on kroonisen äiti-ikävän lisäksi ristinään vielä päiväkodin henkilökuntaa rassaava henkilökuntapula, josta me vanhemmat olemme valittaneet jo kaupunginhallitukselle. Kaupunginhallitus sitten päätti suuressa viisaudessaan muutta apulaisten virat hoitajiksi, niin että tilanne näyttää paperilla paremmalta mutta yhtään todellista käsiparia ei olisi tulossa lisää. Nykyään siellä on sentään sijaisia, aiemmin syksyllä päiväkodin johtaja ei antanut heitä hankkia. Omat hoitajat ovat tilanteeseen vittuuntuneita, ja epäluottamus omaa esimiestään kohtaan heillä on aivan valtava. Yksi hoitaja oli jo pakotettu irtisanotumaankin. Eräänä päivän pääsin hakemaan lapsia pari tuntia aikaisemmin, ja en enää ihmettele miksi kuopuskin aamuisin piiloutuu peiton alle päiväkotia piiloon, meno oli nimittäin melkoinen. Kun seitsemäntoista 1-6 -vuotiasta riehuu ja kaksi väsynyttä aikuista yrittää pitää rotia ja vaihtaa vaippoja, ei se ole ihmekään. Enää en ihmettele sitäkään, miksi lapsia haettaessa kysymykseen "Miten näillä päivä meni?" tulee vain mietiskelevä katse. Ei siinä menossa kukaan ehdi yksittäisiä lapsia huomiomaan, vaan heitä kohdellaan massana edes vähäisen sujuvuuden saavuttamiseksi.

Ehkäpä haen lyhennettyä työpäivää edes pariksi kuukaudeksi. Kunhan olen saanut auton maksettua.

Ja kyllä se sittenkin loppujen lopuksi huvittaa se sulakehomma. Se ei kuitenkaan tule maksamaan juuri muuta kuin vaivaa, toisin kuin useimmat muut sattumukset tässä parin viikon aikana.