Aamulla tunsin itseäni vetreäksi ja selvästi kaventuneeksi. Kahden kuukauden loma raskaasta työstä on päässyt tekemään tuhojaan vyötärönseudulla, ja itsetyytyväisenä myhäilin kuinka helppoa se painonpudottaminen onkaan, kun sen oikein ottaa asiakseen. Niinpä kun lounasaikaan ruokalassa keittäjätäti tuli utelemaan milloin vauvani syntyy, hyvä fiilis jotenkin kummasti latistui.

Tämänhetkisessä työpisteessäni (tuoli ja radio, mitä luksusta!) tehdään remonttia, ja oikeasti pitkällä raskaana oleva kollega hyppää vähän väliä paikaltaan kauemmaksi mulkoillen samalla kiukkuisesti työmiehiä, jotka pitämällään helvetillisellä mekkalalla saavat hänen vauvansa säpsähtelemään. Loppupäivän kuljin hänen seuranaan.