Huomasitte varmaan muuten ettei nyt ole tarjolla kommenttilaatikon puolella sen kummemmin skumppaa kuin leivoksiakaan villapaidan valmistumisen johdosta. Se ei johdu tipattomasta tammikuusta (jota meillä ei vietetä) eikä herkuttomasta tammikuusta (jota kyllä nyt muuten ruvettiin viettämään) vaan silkasta rahapulasta.

Kela ilmoitti perivänsä sen pitkään jauhetun asumistuen liikamaksun takaisin, eikä enää ole valitusoikeutta. Jos 2300e ei ole maksettuna maaliskuussa, alkavat he ottaa rahaa asumistuestani. Ottakoon, sanon mää. Ei tämmöisellä yksinhuoltavalla duunarilla ole tuommoista summaa irroittaa, ja koska avioliiton loppumisen myötä itsekunnioitus on tehnyt comebackin, en edes kuvittele ryhtyväni huoraamaan rahan hankkimiseksi.

Eihän tuossa yksinään mitään olisi, mutkun tässä on muutakin. Olen ollut niin pitkään sairaslomalla turvonneen reisiluuni takia, ettei työnantajan tarvitse enää maksaa minulle palkkaa, eli olen nk. "mennyt Kelan rahoille". Paitsi että koska sairastamisen syy oli tapaturma, pitäisi palkkaa vastaavan korvauksen tulla vakuutusyhtiöltä eikä Kelalta, joka on sinänsä aivan riemukas asia, sattuneesta syystä Kelan kanssa ei hotsita olla tekemisissä.

Paitsi ettei tämä niin yksinkertaista ole. He vakuutusyhtiössä vähän miettivät sitä että maksavatko koko sairausloman ajalta vaiko eivät, ja sitä odotellessa tili on tyhjentynyt (ostinpa tästä autuaan tietämättömänä vieläpä sen levysoittimenkin Y-miehelle syntymäpäivälahjaksi). Nyt nimittäin hiipii epävarmuus puseroon ja kylmä rinki asettuu peräaukon tienoille. Vittusaatana, onko tämän aina pakko olla niin vaikeaa?