Joo, terveisiä vaan täältä kotikoneen ääreltä. Hengissä ollaan kaikki, autokin edelleen ehjä. Eipä silti että matka mitenkään erityisen helppo olisi ollut, sillä:

  1. Keskimmäinen oli sitä mieltä, että hänen on päästävä eteen, koska edellisen matkan keskeytyessä ulosajoon hänen vuoronsa jäi kesken. Tämä sopi esikoiselle, mutta
  2. Keskimmäisen kädet eivät yltäneet vänkärin paikan jalkatilaan asetettuun eväskassiin, joten
  3. kun esikoinen vaihdettiin eteen pitkine käsineen, huomasi kuopus että ei saatana, olisi ollut muuten hänen vuoronsa, epäleilua!

Siinä kului aika rattoisasti ensimmäiset 200 kilometriä, sitten keskimmäinen alkoi valittaa kova kipua leuoissa ja kurkussa. Pysäkillä huomasin että hänen kaulansa pullotti kummallisesti, ja viimeiset viitisen sataa kilometriä ajoinkin sitten ajatuksella "suoraan päivystykseen". Ajokammo hellitti vasta kun ulosajopaikan ohi päästiin.

Ajomatkasta uupuneena päästimme mallikelpoisesti matkan aikana torkkuneen Minervamymmelimisukan tutustumaan uuteen kotiinsa, kaadettiin hiekka-astiaan hiekkaa ja ruoka-astioihin ruokaa. Sitten, edelleen kengät jalassa, soitin X-miehelle ja kysyin, onko kotona ja voiko ottaa esikoisen ja kuopuksen siksi aikaa, kun käytän keskimmäisen päivystyksessä, jossa saattaa viikonloppuiltaisin mennä tuntikausia. X-miehen ensimmäinen kommentti oli "Eikö Y-mies voi hoitaa?". Selitin että hän on edelleen lomalla, jolloin X-mies sanoi olevansa kyllä kotona, mutta ei nyt ottaisi lapsia.

Arvata saattaa että lapset riehuivat päivystyksessä. Parhaani mukaan yritin pitää heidät aisoissa, mutta siinä missä päivän istuneet lapset keräsivät energiaa talteen, minun energiatasoni päivän istumisen ja tien tapittamisen jälkeen olivat aika nolot. Parhaani ei siis kovin kummoiseen riittänyt, ja sen kanssasairastajat mulkoiluin tekivät selväksi. Juuri kun luulin ettei oloni enää kurjemmaksi tulla, piippasi kännykkä X-mieheltä tulikivenkatkuisen tekstiviestin.

Viestissä hän kertoi, että olisi voinut ottaa lapset jos olisin "käyttäytynyt eri tavalla" kun hän itse sairastui. (Silloin sain häneltä eräänä sunnuntai-iltana viestin jossa kysyi otanko kaikki lapset aiemmin kotiin koska hän on kipeä, ja minä vastasin ettei se valitettavasti käy. Seuraavana aamuna minulla oli merkitty työaika alkavaksi jo kello 6 koska lasten piti olla isällään, mutta sitä en katsonut tarpeelliseksi selittää.) Mitään sen kummempaa viestiä en silloin saanut, ennen kuin nyt, jossa X-mies kertoi olleensa silloin kovassa kuumeessa kun joutui viemään lapset päiväkotiin ja paheksuvansa minua syvästi, sillä minun "olisi sillloin pitänyt ymmärtää vanhempana" että hän ei siinä kunnossa pystynyt kunnolla huolehtimaan lapsista. Nyt minun on kuulema korkea aika ymmärtää etten aina voi pyytää lisää ilman että minä itse tulen vastaan. En kuulema pidä kiinni sovitusta, enkä osoita mitään hyvää tahtoa häntä kohtaan. Olen kuulema myöskin yrittänyt saada hänet tuntemaan huonoa omaa tuntoa sanomalla etteivät lapset kaipaa häntä.

Viesti kimpaannutti minua siinä määrin että kunhan keskimmäiseltä oli saatu herutettua verikokeet, työnsin lapset leikkitilaan ja ryntäsin uloskäynnin luo tupakalle ja puhelimeen. Selitin että minulla oli ollut meno kun hän kysyi voinko ottaa lapset aiemmin, ja siihen X-mies, että minun olisi pitänyt tajuta että hän on tooooosi kipeä jos sanoo olevansa kipeä. Pyysin häntä ilmoittamaan jatkossa jos tapaaminen on pakko keskeyttää hänen terveydentilansa takia tai hankkimaan ulkopuolisen hoitajan, sillä hänen velvollisuutensa on huolehtia siitä että lapset tulevat hoidetuiksi kun he ovat hänen luonaan, sen määrää myös laki.

Kaikki ehdotukseni mahdollisista korvaavista tapaamisista (joita olen esittänyt kolme kappaletta ettei muodostuisi tosiaan 1,5kk taukoa tapaamisiin), X-mies on tosiaan ymmärtänyt rangaistukseksi häntä kohtaan. Minä yritän vain kahlita häntä ja estää häntä elämästä elämäänsä. Siksi minut täytyy laittaa aisoihin kieltäytymällä auttamasta hätätilanteissa.

Keskustelu jäi hieman kesken, sillä meidät pyydettiin jo lääkäriin. Keskimmäinen sai luvan lähteä kotiin odottamaan kokeiden valmistumista, sillä turvonneen imosolmukkeen lisäksi lääkäri ei löytänyt hänestä vikaa. Onneksi, sillä sekin parituntinen viikonloppupäivystystä riitti mainiosti! Luulenpa että henkilökuntakin huokasi helpostuksesta, kun raahasin limsapullon perään itkevän kuopuksen, limsaan sotkeutunutta pehmoleluaan ärisevän esikoisen ja kurkkuaan uikuttavan keskimmäisen autoon ja sänkyihin.

Sitten join yhden kaljan ja söin loput lasten karkeista.