Voi hyvä tavaton, ette usko kuinka positiivisesti tulevaisuudensuunnitelmien tekeminen saattaa vaikuttaa ihmisen oloon! En uskalla kertoa vielä kovin tarkasti, sillä minä jos kuka tiedän miten todennäköisesti hehkutetut suunnitelmat lätsähtävät lyttyyn, mutta vihjeen voin antaa.

Oikeastaan on niin kiva olla pitkästä aikaa, että olen ehtinyt murehtia vähän muittenkin ongelmia, lähinnä tämän artikkelin pohjalta. Kyse on siis eronneesta isästä, jolla on yhteishuoltajuus kuuteen lapseensa. Lapset on otettu huostaan, ja isä on alusta asti yrittänyt saada heitä luokseen koska äitinsä ei kykene heitä hoitamaan ja isä kuitenkin on täysin kykenevä huoltaja. Nyt kahden vuoden oikeustaiston jälkeen hän saa kaksi nuorinta kotiinsa, koska "Muiden lasten osalta hallinto-oikeus katsoi, että heitä oli liikaa yhdelle ihmiselle." Kovin kummoista kuukkelointia ei tarvitse harrastaa, kun saa selville tarkemman kuvauksen tapahtumista isän itsensä nettifoorumilla kertomana.

Eniten tässä ihmetyttää kuitenkin tuo hallinto-oikeuden peruste antaa lapsista vain osa kotiin, ilman minkäänlaista todistetta siihen ettei isä tulisi suuremman lapsimäärän kanssa toimeen. Miksi vain kaksi? Miksei kolmea? Miksi vanhempia lapsia syrjittiin jättämällä heidät sijoituskoteihinsa? Onko jossain siis tehty täysin vedenpitävä tutkimus siitä että yli kahden lapsen kasvattaminen on vanhemmalle täysin kohtuuton urakka, jonka mukaan hallinto-oikeus pelaa?

Jos tässä oikein huolestumaan rupeaa, niin lienee syytä olettaa että kohta automaattisesti kaikilta leskiltä tai eronneilta tullaan hakemaan vanhempia lapsia pois, niin että kotiin jää vain keskimääräiset kaksi. Kaisa Ruokamolta voi lukea lisää huostaanottojen toisinaan hämäristä periaatteista.