Kissanpentuhuolet jatkuvat. Emo kyllä imettää ja imettää mielellään, mutta eilen Saima ei tahtonut imeä ja ruokin sitä pipetillä. Kun tajusin niin yksinkertaisen jipon kuin laittaa lämpimän kauratyynyn pesään, Saimakin virkustui ja imuhalut heräsivät. Mutta vaikka nisiä on yli tarpeen ja maitoa on ainakin viidessä näkyvästi ja tuntuvasti, Ankero ja Saima kelpuuttavat kummatkin vain sen yhden ja saman. Sitten kun toinen on ehtinyt apajille, toinen änkeää viereen ja käynnissä on huvittavan hidastettu ja haparoiva nyrkkitappelu. Tai siis olisi huvittava, jos ei koko ajan tuntuisi että toinen on kuolemankielissä. Harmaja Saima painaa edelleen 63 grammaa, Ankero on nostanut painoaan jo 103 grammaan. Tänään täytynee pakkoruokintaa jatkaa, vaikka emo jo herkästi tulee ja nappaa pennun käsistäni niitä pissattaessani ja punnitessani.

Sain aamulla selvitettyä kuopukselta Ankeron nimen etymologiaa. Veikkasin itse että jossain kirjassa olisi ollut henkilö nimeltä Antero, ja toisaalta erään ystävän sukunimi liippaa myös aika läheltä. Kuopus selvitti että enkös tiedä, sehän on sellainen joka elää meressä ja on tällainen (ja asettautui sängylle kädet suorina pään päällä ja vartalo ihan suorana). Eli meillä on sitten ankeriaan mukaan nimetty pentu.