Lasten suihkussa käyttäminen on yksinhuoltajaperheessä toisinaan hieman haastavaa, muttei sentään mahdotonta. Onneksi lapset on suunniteltu kasvamaan ja kasvaessaan omaksumaan uusia juttuja, ja onneksi avioliitto pysyi kasassa sentään siihen asti että nuorinkin osasi seisoa, pitää käsillä seinästä kiinni ja kallistaa päätä taaksepäin inhan sampooveden silmiin valumisen ehkäisemiseksi. Muistona niiltä ajoilta jolloin se ei vielä ihan aina onnistunut kuopus kiljaisee vieläkin suihkuunmenneessään "Ei saippoota!".

Nykyinen rutiini on loistava; nostan pesuainekorin pois suihkukaapista ja pyykkikorin eteiseen (joskus vielä aion asua niin isossa kodissa ettei näitä tarvitse enää tehdä), laitan hanan päälle ja yhden lapsista kaappiin. Kuivilla oleva istuu vessanpytyllä ja kertoo suihkussa olevalle vitsejä. Hetken päästä suoritan sampoopesun, jonka jälkeen märkä lapsi istuu pyyhkeen sisällä vessanpytyllä kertomassa vitsejä sillä aikaa kun toinen lotraa. Taas sampoopesu, ja sitten rasvausta ja märkien hiusten kampaamista samalla kun suoritan sitä kaikkien vaativinta tehtävää: taivuttelen murrosikäistä suihkuun. Jos pyytely ei toimi, käsken. Lopuksi yleensä karjun ja uhkailen pitkien hiusten leikkaamisella.

Esikoinen on kyllä mainio lapsi kaikin puolin, mutta niin kovin murrosikäinen. Ikinä ei aamulla töihinlähtiessä tiedä tuleeko aamu-uniselta lapselta halaus ja ikävöintilupaus vai sylkiroiskeita ja tiukka käsky pistää ovi kiinni hiljaa. Itse on pysyteltävä aina hyväntuulisena ja ymmärtävänä. Arvatkaa miksi en halua lopettaa tupakointia?