Olen joskus aiemminkin täällä valitellut esikoisen opettajasta, ja sama meininkin jatkuu taas.

Opettajan moittiminen, se on harmi kyllä niin tulenarkaa touhua, että tähänkin kirjoituksen alkuun mietin jos jonkinlaista disclaimeria lukijoiden joukossa ehkä olevien opettajien tai opettajan omaisten mielen rauhoittamiseksi. Päädyin sitten vain tämmöiseen laimennettuun versioon, sillä tiedän kyllä että lukijani ovat niin fiksuja, että tietävät etten kohdista huoltani ja moitettani koko Suomen opettajakuntaa kohtaan.

Koko lukuvuoden esikoinen on tuhertanut läksyjen kanssa kalpeana ja hermostuneena. Kun läksyjen tekeminen rupesi kestämään yli viittä tuntia ja lapsi tuhersi itkua sekavien tehtävänantojen kanssa, laitoin opettajalle sähköpostia jossa kyselin, onko tämmöinen läksymäärä ihan kohtuullinen. Kyllä se kuulema oli, ja pitäisi olla tunnilla paremmin mukana. Oletin että esikoinen on koulussa siirtynyt ylitunnollisten toistenhyssyttäjien joukosta räpätätien ryhmään, eipä olisi ensimmäinen 11-vuotias sitä tekemässä ja joutuu siksi tekemään kouluhommat kotona.

Näin ei kuitenkaan ollut asian laita. Selvisi että esikoinen, hiljainen tyttö, oli sijoitettu kurinpitäjäksi kolmen pojan pöytäryhmään. En oikein diggaile siitä että tytöt sijoitetaan vaimentamaan poikia, mutta ymmärrän miksi se toisinaan on välttämätöntä. Esikoinen ei yleensä kouluasioista innostu juttelemaan, mutta kun pöytäjärjestyksestä kysyin, tuli loukkaantunutta puhinaa suorastaan hämmästyttävä määrä. Käytössä on myös kollektiivisia rangaistuksia, joista en myöskään diggaile, mutta ymmärrän miksi jne. Esikoinen myös valotti miksi joutuu käymään oppituntien sisällöt läpi uudestaan minun kanssani: opettajalta ei saa kysyä mitään, tai "se huutaa".

Opettajan muutaman viikon virkavapaan aikana läksymäärä katosi. Esikoinen selitti innoissaan miten he ehtivät tehdä kaikki tehtävät tunnilla, vaikka opettaja puhuu ihan kauheasti ja kertoo heille asioita.

Sitten tuli vanhempien kokous, jossa mietimme pian ajankohtaisia luokkaretkikysymyksiä. Opettaja vaati mukaansa ehdottomasti vähintään neljä aikuista, jotka kaikki olisi majoitettava yhden hengen huoneisiin. Pidimme määrää kohtuuttomana, sillä se nostaisi kustannuksia tolkuttomasti. Opettaja ei kuitenkaan suostunut tinkimään päätöksestään, vaikka vetosimme siihen ettei lasten luokka ole mitenkään erityisluokka, ja paljon nuoremmatkin oppilaat matkustavat kahden tai kolmen aikuisen turvin. Vielä kun selvisi ettei luokan vanhemmista kukaan ole pääsemässä mukaan, opettaja ehdotti omia ystäviään. Tällä hetkellä koko luokkaretki on vähän auki, kun ei yksinkertaisesti ole rahaa lähettää opettajan ystäviä mukaan ihan opettajan vaatimaa määrää.

Tuolla vanhempien kokouksessa vasta sain kuulla etteivät satunnaiset negatiiviset vibani esikoisen opettajasta olekaan ehkä henkilökemioista johtuvia. Muidenkin lasten koulunkäyntimotivaatio oli oleellisesti parantunut sijaisen aikana, muittenkin lapset olivat joutuneet tekemään viiden tunnin läksysessioita, muittenkin lapset olivat itkeneet kouluun unohtuneen kirjan takia ja muutkin olivat pelänneet myöhästymistä niin että oksentelivat. Kukaan ei ilmeisesti uskalla kysyä tunnilla yhtään mitään, koska opettaja tiuskii, nolaa ja häpäisee.

Sovimme vanhempien kesken että puutumme asiaan ensi lukukauden alussa jos tarvetta enää on, sillä toivomme tietysti hartaasti että ongelma ratkeaisi itsestään kesän aikana. Opettajan työhön puuttuminen on kovin arkaluonteista ja hävettävää hommaa. Varmasti tänäänkin jossain lehdessä kerrotaan, miten opettajan työ on ihan kamalaa kun oppilasaines on mitä on ja vanhemmat vielä hirveämpiä palvelunvaatijoita, jotka haluavat kaikkein parasta sillä omalle suloiselle Annina-Peterille, joka todellisuudessa on hirveä toisia häiritsevä riiviö, joka mankuu kalapihveistä ja tuo aseita kouluun.

Tänään oli rehtorin kanssa puhelimessa ihan muusta asiasta, ja tulinpa sitten kysyneeksi onko kukaan maininnut hänelle siitä että lapset pelkäävät opettajaa. Eipä ollut. Rehtoripa ottikin asian vakavasti ja pyysi välittämään muille samaa kokeneille vanhemmilla sanaa että ilmoittavat hänelle heidän kokemuksensa asiasta. Sen teinkin tuossa muutama minuutti sitten. Vaaditaanko tässä tosiaan yksi kouluttamaton kolmikymppinen avaamaan suu näin tärkeässä asiassa kun neli-viisikymppiset pukuihmiset vaikenevat sivistyneesti?

Ja pakkoko minun on nyt ottaa harteilleni tämäkin asia? Olin kyllä ihan ajatellut keskittyä murehtimaan kesärenkaitten vaihtoa, joka onkin vähän kinkkisempi juttu, sillä paljastui että auton mukana tulleet kesärenkaat ovatkin ihan sileät ja niin on hei tilikin.