Suurkiitos edelliseen kirjoitukseen kannustavia kommentteja laittaneille! Taidan aloitella tehtävänantoa viikonloppuna, mikäli ehdin. Lapset ovat nyt X-miehen viikonloppuna kotona, koska X-mies sairastaa vatsaa, tai niin hän minulle ainakin tekstiviestillä aamulla ilmoitti. Onneksi puhelin oli tallessa, muutoin olisi päiväkodin portilla ollut viiden jälkeen aika myrtyneitä naamoja niin hoitajilla kuin lapsillakin.

Muistatteko elokuvan Painajainen perheessä? Siinä nahkea vävykokelas soperteli lypsäneensä kissaa ja yleisö ulvoi naurusta, koska onhan kissan riisinkokoisten nisien lypsäminen niin omituinen ajatus. No mutta, arvatkaapas mitä eräs bloginpitäjä joutui täällä eilen tekemään kun emo vieroittaa pentuja eikä anna niiden imeä? Kissaa itseään moinen toimitus selvästi raivostutti, mutta joko ymmärsi että lypsy helpottaa ilmeistä tukosta joka nisään oli tullut tai on sitten vaan niin hyväluontoinen, että antoi minun säilyttää sekä silmäni että kaulavaltimoni aivan ehjinä. Ja kyllä sitä maitoa sitten ruiskusi, voi herranjestas sentään! Edes omina lypsylehmäaikoinani en yltänyt ihan noin vuolaaseen herumiseen. Tapanani oli purkaa maitotukosta metalliseen desimittaan, ja vartin painelun, ähertelyn ja suihkinnan tuloksena olisi luullut tulevan mukitolkulla kamaa, mutta karu totuus oli että kuppiin kertyi vain puolisen desiä, jos sitäkään.

Nyt kun kukaan ei ollut pitelemässä lypsykiulua vaan maito suihkusi sänkyyni, jaloilleni, lattialle ja pyykkitelineelle, on määrää vaikea arvioida, mutta voin lyödä vetoa yhdestä jos toisestakin summasta että samoissa määrissä liikuttiin, vaikka nisän koko ja toimitukseen käytetty aika oli nyt dramaattisesti pienempi. No, meidän suvussa ollaankin kovia imettämään.