Kyllä ihmistä voi surettaa omituiset asiat. Kuten esimerkiksi se, että alunperin hyvin ei-toivottuja kissanpentuja syntyi sitten loppujenlopuksi vain kaksi. Kyllähän näitä hoivaisi useampaakin, ainakin nyt, kun alkaa olla selvää että Saimakin jää eloon. En ole antanut lisämaitoa enää päiväkausiin, ja paino on noussut noin 12 grammaa päivässä. Nyt seuraavaksi pitäisi opettaa nämä syömään kiinteää ruokaa, mutta miten? Öh, siinäpä onkin pulma. Olen antanut emon syödä näiden nenun alla mutta eipä herää kiinnostus, vielä ainakaan. Olen myös sössännyt kissankorvikkeeseen imeytettyjä penturaksuja ja yrittänyt ujutella suuhun, mutta eipä ollut sekään hyvä idea. No, ehkäpä tässä on aikaa. Emokissa on ruvennut syömään tuplamäärän ruokaa entiseen verrattuna, eli pennut taitavat olla aika maitorohmuja nykyään.

1241462831_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Muualla kuin kissarintamallakin on kovin hämmentävää. Paljon siitä liittyy Y-mieheen ja jääköön siis vain livekontaktien varaan, ja vähän myös X-mieheen, jolle neuvolatäti ehdotteli tiiviimpää tapaamistahtia ja lasten tapaamista myös sairaana. Täytyy myöntää että minusta oli varsin hauskaa seurata X-miehen vaivaantunutta kiemurtelua penkissään. Ihan kuin hän olisi jopa alkanut ymmärtää että tapaamistahti on tosiaan varsin verkkainen, vaikka välimatkaa on vain muutama kilometri.

On myös muutamia asioita, joita olen miettinyt hartaasti. Eräs niistä on etunimi Göran ja se tosiasia, että se on kaikinpuolin laillinen ja luvallinen nimi annettavaksi myös viattomalle lapselle. Toinen niistä on sekä häkin kuivikepurujen että kissanhiekan loppuminen aina, kun niitä tarvittaisiin kipeästi.

Kovin on kummallinen tämä maailmankaikkeus.