Ooh, tässä on tapahtunut taas ihmeellisiä asioita, joten perinteiset vapuntoivotukset jäävät nyt vähälle huomiolle.

Dialogiharjoituksen muodossa esittämäni paskin lääkärikokemus ikinä (toiseksi paskin itseasiassa, se paskin on sitten ihan toinen tarina) sai kummallisen käänteen. Minä nimittäin sitten menin työterveysasemalle kun lääkäri kieltäytyi minua hoitamasta, ja sain lääkäriajan torstaille, siihen asti sairaslomaa. Puhisin tietysti saamaani kohtelua muuallakin kuin täällä, mm. siellä työterveysasemalla. Ällistykseni olikin valtaisa, kun lääkärintutkimuksen jälkeen sain kuulla, että terveyskeskuksen johtava lääkäri oli soittanut työterveysasemalle ja pahoitellut saamaani kohtelua, ja vakuuttanut että olen jatkossakin tervetullut asioimaan siellä. Minä siis en ollut valittanut saamastani kohtelusta, eivätkä työterveysasemaltakaan olleet ottaneet sinne yhteyttä.

Resepti kourassa piipahdin sitten moikkaamassa Y-miestä (kätevää kun kulta on kollega) ja äimistelin tilanteen saamaa yllättävää käännettä. Y-mies menikin vaikean näköiseksi ja kakisti että hänellä on nyt vähän tunnustettavaa. Hän oli julmistunut saamastani kohtelusta niin, että oli omalla nimellään johtavalle lääkärille laittanut palautetta, jossa ihmetteli onko todellakin niin etten minä veroja maksavana kuntalaisena ole oikeutettu saamaan hoitoa omassa terveyskeskuksessa, ja moitti minua "hoitanutta" lääkäriä parilla napakalla sanankäänteellä (sellaisella kuitenkin, että hyvin kehtasi laittaa nimensä alle). Ilmeisesti asia oli nostettu jossain palaverissa esille, koskapa pahoittelu oli osattu kohdentaa juuri minulle, vaikka palautteessaan Y-mies ei ollut minun nimeäni maininnut. Perin hämmentävä tunne kun joku seisoo selän takana ja huolehtii. Ei yhtään paha, kylläkään.

Myöhemmin samana päivänä pakkasimme tolkuttoman määrän evästä ja läksimme meren rannalle paikkaan, jonka koordinaatteja en paljastaisi edes kidutettuna, sillä nyt se on lähes yksinomaan meidän tiedossamme. Paistelimme kaikenlaista nuotiolla, ongimme ahkerasti siikainfluenssavaroituksista huolimatta, rohkaisimme lapsia samoamaan metsään omin päineen, lojuimme lämpimillä kallioilla ja nautimme olostamme. Viihdytimme itseämme myös kuvittelemalla miltä näyttää aivastava eväkäs. Voittajaversion esitti keskimmäinen, joka oli ensin pitkään liikkumatta ja äänsi sitten "....bul".

Kala ryhtyi syömään vasta illan hämärtyessä, ja näykkivät hyväkkäät madot koukun ympäriltä äärimmäistä huolellisuutta noudattaen. Kun aurinko meni puiden latvojen taakse, läksimme autoa kohti. Vasta sieltä saimme kalan, melkoisen vonkaleen (jos on ihan pakko mainita, niin kaksi miestä lahjoitti sen meille). Painoa oli Y-miehen kalapuntarin mukaan 8 kiloa, pituutta metri! Emme olleet saada sitä mahtumaan edes muovipussiin. Sen fileoiminen keskellä yötä ei ollutkaan sitten niin kivaa, mutta aamulla ehdittiin jo kimpaleet paistamaan, ja ne olivat loistavan hyviä. Illalla osa höyrytetään, osa friteerataan, osa työnnetään uuniin.

Koska X-mieskin haki lapset luokseen lähestulkoon tapaamissopimuksen mukaisesti ja viikonlopuksi on luvassa lämmintä säätä ja meloksikaami ei vielä ainakaan ärsytä vatsaa, ei voi muuta kuin todeta ettei tämä taaskaan kuulosta tältä blogilta.