Tänään vietettiin taas jännittäviä hetkiä, esikoinen nimittäin katosi. Puhuin hänen kanssaan puhelimessa kello 12.02, jolloin pelokkaalta kuulostanut lapsi soitti junapysäkilta ja kysyi, kulkevatko junat. Lyötyäni kättä otsaan vastasin etteivät kulje, ja että synttärirahojen tuhlaaminen ylimääräiseen ratsastustuntiin saisi nyt luvan odottaa. Lapsi pillahti itkuun ja napsahti hysteerisyyden puolelle manaten paskaa elämäänsä. Kehoitin soittamaan sille tallikaverille jonka kanssa oli irtotuntideitin tehnyt, että ei turhaan odottele. Lapsi lupasi näin tehdä.

Kello 12.06 puhelin soi uudestaan, ja aurinkoinen esikoinen kertoi saavansa kyydin tallikaverin vanhemmilta tallille ja takaisin. Onnittelin, toivotin hyvää ratsastusta ja käskin soittaa, kun pääsee tallille.

Kahden maissa tajusin ettei soittoa kuulunut ja että tunnin pitäisi olla jo ohi. Oletin että lapsi soittaa kun lähtee kotimatkalle tai saapuu kotiin, meneehän tallihommissa aikaa. Laitoin tekstiviestin jossa käskin soittaa siltä varalta että kännykkä on äänettömällä.

Kolmelta yritin taas soittaa, mutta en saanut vastausta. Entäpä jos esikoinen menikin vieraaseen autoon odottaessaan puolituttuja? Tai jos lähti kentältä hevosen kanssa maastoon ja viruu nyt jossain metsikössä hevosen pillastuttua? Yritin soittaa tallille 15.17, mutta kukaan ei vastannut. Oletin että he ovat kaikki ambulanssin työskentelyä seuraamassa. Ryhdyin pelkäämään myös viime viikolla ostetun tuliterän, upouuden ja ältsin päheen kännykän jonka kanssa köyhänkään lapsen ei tarvitse hävetä makaavan a)epärehellisen tallitytön taskussa, b)kentän pohjalla kavion murskaamana tai c) jossain muussa, ihan väärässä paikassa.

Hädin tuskin sain työtehtäväni suoritettua ja lähdin töistä vähän etuajassa. Hain nuorimmaiset päiväkodista selvän suunnitelman kera: ensin katsomme onko esikoinen kotona, sitten narmaisemme tallille, ja sieltä sitten kodin kautta poliisilaitokselle. Mietin, saanko töistä vapaata jos esikoinen todella on kadonnut.

Heti rapussa näin rapaiset kengänjäljet, jotka johtivat omalle ovellemme. Helpotus ehti laantua sen verran, että olin valmis pitämään terävän puhuttelun soittolupausten pitämisestä siinä samassa paikassa.