Noniin, Saima, tuo pikkiriikkinen murheenkryyni jonka napanuorankin katkaisin aikoinaan, oli tänä aamuna niin kovissa tuskissa ja aristeli takajalkojaan ettei muuta kuin armonanelusoitto esimiehelle ja suoraan eläinlääkärille.

Kolme tuntia myöhemmin ja kaksisataa euroa köyhempänä oli suljettu pois luunmurtumat ja paikoiltaanluiskahtamiset, ruiskutettu nestettä hieman kuivuneen pennun ihon alle (Oletteko kuulleet miten kissan nahka rutsahtaa kun siitä työnnetään neula läpi? Toivottavasti ette. Se oli kamalaa.) sekä annettu kipulääkettä ja laksatiivia. Röntgenkuva nimittäin paljasti kolossaalisen ummetuksen.

Tullessani töistä kotiin sairaanhoitajaksi jätetty esikoinen oli leiponut ja sotkenut koko kämpän samalla kun pelasi kaverinsa kanssa tietokoneella. Yllättävä saavutus, eikö totta? Saima nukkui kylppärissä, Ankero oli asettunut viereen ja piti tassuaan kipeän siskonsa kaulalla. Liikkistä! Juuri hetki sitten Saima sai puserrettua ulos muutaman kikkareen, mutta sitä suurta satsia odotellaan edelleen. Ankeroa hämmentää kun toinen ei juokse enää hippaa, emo taitaa olla vain tyytyväinen kun edes toinen pennuista pysyy paikoillaan.

Tili meni sitten miinukselle ja lisää tulee vasta yli viikon päästä, samaan aikaan pitäisi muka suunnitella Ruotsiin lähtöä ja palkattomien lomapäivien ottoa. Nyt ei muuten hirveästi naurata, eli ihan ollaan taas tämän blogin ytimessä.