Muistatteko kun noin 14 kuukautta sitten kotipihalla kävi vieras nainen huitaisemassa minua nyrkillä naamaan eli nyrkkäisemässä, kuten kuopus sanoo? No, pitkään aikaan ei kuulunut mitään, mutta eilenpä tuli haastehakemus. 14 kuukautta on mielestäni aika pitkä aika. Eihän tämä tietenkään mikään vakava asia ole, mutta kuitenkin. Tekstikin kirjeessä oli sitten sellaista että etsin juuri oikeusaputoimiston numeron avuksi, kun ihan tajua mitä minun pitäisi seuraavaksi tehdä. Vähän kyllä kävi mielessä antaa asian kuitenkin olla että pääsisin helpommalla, mutta enpä kyllä anna. Sehän olisi sama jos sanoisin että on ihan okei että ventovieras nainen voi ilmaantua takavasemmalta (tai no, takaoikealta itseasiassa) ja lyödä minua kotipihalla lasteni nähden. Eikä se kyllä ihan okei ole.

Kerran elämässä oli sellainen vaihe jolloin jätin rikosilmoitukset tekemättä, ja vieläkin harmittaa.

Tulipa muuten hankittua pelikonsoli. En ikinä ole niille vehkeille lämmennyt vaan pitänyt niitä suorastaan haitallisena, mutta sitten pääsin kokeilemaan siskonpojan Guitar Heroa. Ja sitten tuli pelistä Metallica-versio. Nyt sitten Y-miehen vanha konsoli könöttää hyllyssä, peli ja kitara ovat vielä postissa. Tiedossa on vieläpä viikonloppu jolloin lasten pitäisi olla isällään ja Y-miehen mökillä, joten enköhän pääse harjoittelemaan ihan kiitettävästi! Apua, ei kuulosta minulta.