Lienee olemassa joku raja siinä, kuinka paljon voi irviä omasta halustaan entisen kumppanin väärinkäsityksille, ja löysin omani tänään, kun tyyppi soitteli et mis ootte, ei täällä koulunpihalla ole ketään. Oikein mukavaa että isä haluaa olla paikalla kun tytär aloittaa koulun, mutta parempi onni huomenna ja tuntia aikaisemmin. Jestas.

Nyt pitäisi sitten ottaa viimeisestä lomaviikosta kaikki irti ja raivata kotia vähän vähäroinaisemmaksi, mutta käteen etsiytyy kirja, ja ahteri etsiytyy sohvalle. Kirottua. Edes eilinen parisuhdepalaveri ei saa minua siivoamaan. Sen aikana nimittäin puhuttiin neliöistä ja lainamääristä, kuukausieristä ja sijainneista ja sen sellaisista. Ehkä parin vuoden sisällä tapahtuu jotain, mutta se on selvää ettei kohtuullisen matkan päässä työpaikasta ole meille mitään. Y-mies olisi valmis vaihtamaan työtä ja muuttamaan halvan talon perässä kauaskin, minua vähän emmityttää. On se saatana kumma, kun yhteinen tulevaisuus tällä seudulla on lottovoiton varassa.