En sittenkään tiedä onko tuo kirjoittajakoulutus hyvä asia vai ei. Hauskasta, rennosta ja vapauttavasta asiasta tulee puhkisahattu, pieniksi palasiksi silputtu möhnä, josta ei tiedä enää mitä se oli alunperin ja oliko se oikesti sitä mitä sen luuli olevan vai sittenkin jotain ihan muuta. Suurimpana huolenaiheenani on tällä hetkellä se, että luen väärin. Siksipä kirjoitan nyt tänne, koska täällä päätän minä eikä tämä suurin surminkaan ole sellaista tekstiä, jota joku joskus voisi haluta analysoida, sillä lienee sanomatta selvää että kirjoitan tätä silkan huvin vuoksi. Nyt päätän kirjoittaa muotipolkkaa. Onko pakko kirjoittaa mitä on päällä jos yllä on vain punaiset polvisukat ja hikikelmu? Eihän? Hyvä.

Pesin tänään pääni työpaikan pukuhuoneen lavuaarissa käsienpesuvaahdolla. Samalla pyyhin toissapäiväisen ripsivärin silmänurkista ja vaihdoin mustavalkoraitaisen t-paitani toiseen mustavalkoraitaiseen t-paitaan ja voilá! olin valmis sukeltamaan pääkaupungin humuun. Siellä tein huomioita ihmisten pukeutumisesta ja kyllä! suurin osa pukeutuu edelleen vaatteisiin. Hameet ja tunikat näyttäisivät olevan pääasiassa naisten vaatteita tällä vuosituhannella, kun miehet suosivat kaksihihaisia ja -lahkeisia asusteita. Vaatteita oli valmistettu sekä teko- että kasvi- että eläinperäisistä kuiduista, joskin etenkin ihan maanlähelle sijoittuvissa asusteissa suosittiin sekä nahkaa että kumia. Kippurakärjet loistivat poissaolollaan, vaikka olivatkin suosittuja vain muutama sata vuotta sitten. Vaatteiden väritykset ja kuvioinnit olivat varsin moninaisia, joskus ne puuttuivat. Käsilaukuissa kuljetettiin tavaroita, ja niitä oli montaa muotoa, väriä ynnä materiaalia. Varsin iso osa ihmisistä piti myöskin kampausta päässään, yleensä hiuksista tehtyä. Se osa joka ei ollut sellaisia päähänsä asettanut, suosi kiiltävää ihonväristä nahkaa.

Eihän tämä muodista puhuminen niin vaikeaa ollutkaan! Nyt, jos sallinette, riisun nämä sukkani ja purskautan suihkusta lämmintä vettä huuhtoakseni käsienpesunesteen hajun pois päästäni.