Milloin sitä pieni ihminen oppisi, että päiväunia ei pidä nukkuman? Täytyy varmaan polttaa sänky aamuisin ettei tule siihen iltapäivällä kellahdettua, sillä jo puolen tunnin horteesta seuraa yökukunta, joka taas aiheuttaa keskivaikeaa koomaa ja lisää päiväunia seuraavalle päivälle. Unohtamatta niitä särki räsähtäviä lupauksia, kuten tänään kävi. Joo tehdään vaan remontti nukkekotiin, ottakaa te kamat esiin sillä välin kun äiti ihan pikkuisen lepää - jahas, ruvetaanpa jo iltapalalle.

Toisaalta ihan hyvä että tänään ehdin vähän levätä ennenkuin esikoinen kotiutui. Teini oli nimittäin päättänyt et juu, hänpä lähtee tästä kaverille yöksi, soon moro, jolloin minä sanoin että hahhah, päivän olet ollut jo lietsussa, kyllä nyt yöt sentäs pitää kotona nukkua, josta teini sitten sanoi että olen paskiainen ja pilaan hänen muutenkin vaikean elämänsä, jolloin totesin että lapsella on lemmikkejä viisi, ainoana perheessä oma huone, aina puhtaita vaatteita ja ruokaa sekä juuri kaverilta ostetut ratsastustunnit joihin ei todellakaan olisi ollut oikeasti varaa, joten olisi kiva tietää missä ne varsinaiset vaikeudet ovat, jolloin teini sanoi että tajua mistään mitään, jolloin minä hymyilin että tajuan kaikesta vähän liiankin paljon ja siksi lapsi jääkin nyt kotiin, johon lapsi päätti että hän ei tästä lähtien sitten mene iskälle ollenkaan etten minäkään pääse ikinä pitämään hauskaa, johon totesin että olen ilomielin kotona vaikka koko loppuelämäni, jos saan sillä taattua sen että tiedän lapseni olevan turvassa, johon esikoinen ei sitten keksinytkään enää mitään vaan jäi tuijottamaan minua silmiin aika äärimmäisessä olotilassa, jolloin minä tuijottelin rauhassa takaisin ja kerroin etologiasta ja silmiin tuijottamisen funktiosta lauman hierarkiaa määritellessä, jolloin lapsi kiroili, ja minä ilmoitin että se on sitten kotiaresti huomiseksi, jolloin lapsi ryhtyi parkumaan. Ennen tilanteen rauhoittamista sohvalle poistumisen keinoin kerroin kuulevani mielelläni lisää vaikeuksista koulussa ja muualla, jotta niitä voitaisiin ryhtyä availemaan. Samalla kerroin opettavaisen, vain vähän väritetyn esimerkkitarinan työkaverista, joka ei puhunut koskaan äidilleen mitään ja jota ei kielletty koskaan tekemästä mitään, ja joka liukui 13-vuotiaana huumeidenkäyttäjäksi muutettuaan lastenkotiin osin omasta tahdostaan, pääsi kuiville 16-vuotiaana ja on on nyt 25-vuotiaana kärsinyt kaksi keskenmenoa raskauden viimeisessä kolmannessa, ja jonka epäilee johtuvan niistä mömmöistä joita ehti muutamassa vuodessa nuuskata, piikittää ja polttaa.

Sulkeuduttuaan huoneeseensa tunniksi esikoinen ilmaantui katsomaan eilen aloitetun Matrixin loppuun kanssani, ja antoi jopa jalkansa koskettaa omaani. Rauha on siis ilmeisesti maassa.

Toivoinko minä tosiaan joskus että se joka paikan nurin mylläävä ja koko ajan perässä juostava vauveli kasvaisi isoksi?