Tulipa sitten töissä losautettua ihan kunnon onnettomuus. Ei ollut oma syy, eikä kukaan varsinaisesti loukkaantunut eikä materiaalisiakaan menetyksiä koettu, mutta kylläpä säikähdin pitkästä aikaa ihan kunnolla. Onnettomuuden syypää kun vielä kieriskeli pitkin lattiaa törmäyksen voimasta, poloinen, mutta oli onneksi nuori ja tiukkalihainen uros, sellaiset kestävät kolauksia kummasti. Ihan oikein tuli vieläpä toimittua, pysähdyin ja ryhdyin heti kartoittamaan toisen osapuoliskon vointia enkä ryhtynyt esimerkiksi vain perkuloimaan ja sättimään. Itseasiassa ainoa asia joka huuliltani kirposi ennen oletsäkunnossaa oli herranjestas.

Siis herranjestas.

Onneksi tämä tapahtuma tuntui avaavan jonkinmoisen onnettomuusputken, joten olen saanut kosolti tilaisuuksia harjoitella katu-uskottavampaa ensireaktiota.