Muistatteko kun joskus hatarassa lähimenneisyydessäni kattolämmitysjärjestelmän asentaja ryhtyi kommentoimaan Perkele-clubin paitaani pitämällä saarnaa maailmanlopusta ja Jeesuksesta ja Perkeleestä, jotka "ihan oikeasti ovat olemassa"?

Asiat ovat kehittyneet.

Sen jälkeen nyökkäsimme lyhyesti toisillemme vastakkain sattuessamme, mutta pidin huolen siitä että sen kummemmalle kontaktille ei ollut aikaa eikä tarvetta. Asentaja lopetti nyökkäilyn hiffatessaan ruokalassa, että Y-mies on mun kaa siis niinku silleen. Minä en pannut käännettä pahakseni, mutta sutkautinpa kerran kerran tilanteessa jossa kattolämmitysjärjestelmän asentajia oli useampi paikassa A ja minulla kera Y-miehen mahdollisuus valita, siirrymmekö siitä paikkaan B maan alta vai päältä, että mennään ihmeessä alakautta - kun ollaan sitten lähempänä helvettiä. Äh, tiedän, mutta kun on syntynyt kertomaan huonoja vitsejä, niin ei sille mitään voi.

Sitten en tavannut asentajaa aikoihin, ennenkuin tänään.

Tänään tämä kyseinen mieshenkilö, joka on muuten varhaisessa keski-iässä (jossa moni mies on herkuimmillaan), vaaleaverikkö, sinisilmäinen ja parraton, asettautui ruokajonossa taakseni. Synkkä epätoivo valahti ylitseni hänen varjonsa myötä, ja keskityin leukapielet kiristellen ja olkapäät korvissa leikkimään näkymätöntä ja olematonta ja aivan täysin ruokajonon etenemiseen keskittynyttä niin etten muka edes huomannut, että takana joku seisoo. Luullakseni menestyin siinä ihan hyvin, mutta sitten kyllästyin nykimään valuvia työhousujani ja asetin taskussani möllötelleen, valumisen aiheuttaneen pokkarin tarjottimelleni. KYLLÄ! Tottakai teos oli Jeff Longin Helvetin piirit! Minulla vieläpä sattuu olemaan linkissä kuvattu versio, jossa kannessa on julman näköinen örkki.

Hetkisen kuluttua takaani kuului ääni "Saako kysyä mistä kirja kertoo?" Samalla kun keskityin sisäisesti potkimaan itseäni jalkaan yritin vaikuttaa ulkoisesti sekä ystävälliseltä että torjuvalta ja kerroin lyhyen juonikuvauksen. "Ai että helvetti on niinku todellinen." "Kyllä, fiktiivisesti." "Lähtisitkö sä muuten kahville joskus?" "...Sori, mutta en mä kyllä millään ehdi."

Kysyn vaan.