Yksi syy siihen miksi syön iltaisin lasten nukkumaamenon jälkeen vain ja ainoastaan suupalankokoisia naposteltavia, on yksinkertainen; entä jos leikkaan veitsellä sormeen? Oletan muistavani, että syvä haava tulisi tikata kuuden tunnin kuluessa sen synnystä. Jos verenvuodon saisikin yksin talttumaan, ei siis kannattaisi jäädä odottelemaan aamua että voi lapset herättää ja lähteä heidän kanssaan päivystykseen. Käsi sidottuna olisi vaikea ajaa autolla, ambulanssia ei todellakaan kehtaisi pelkän sormihaavan takia soittaa ja taksin soittaminen ei poistaisi sitä olennaisinta kysymystä lasten hoidosta. Kukaan tuskin ymmärtäisi ratkaisua jossa herättäisin kaikki lapset sängyistään ja vaatisin heitä odottelemaan tuntikausia hitaaksi tunnetussa yöpäivystyksessä, mutta vielä vähemmän sitä, jossa jättäisin heidät yksin.

Periaatteessa on muutama ihminen joille voisin soittaa, mutta kuten tämän syksyn viikonloppuopintojen aikana olen oheisoppinut, joskus voi olla kaikilla este yhtäaikaa.

Tämmöisiä sitä tulee mietittyä, kun on neljättä päivää pienessä kuumetuhnussa, kurkku saamarin kipeänä ja joka paikka särkevänä. Yksi siskoistani jo viettikin yön sairaalassa sikainfluenssan takia, mutta hänellä on vain yksi lapsi, aviomies ja sukulaisia lähellä. Entä jos se alkaisi nakertaa tämän normiflunssan heikentämää kehoani? Entäs jos makaisin sängyn pohjalla niin tokkurassa, etten tajuaisi että joku kanssasairastuneista lapsista alkaa mennä niin huonoon kuntoon, että sairaalahoito olisi tarpeen? Entä jos minä tarvitsisin sairaalahoitoa mutta lapset vaan paukuttelisivat kaikki popkornit mitä kaapista löytyy ja katsoisivat kaikki dvd:t putkeen, kun minusta ei olisi kieltämään?

Periaatteessa siis avo- tai avioliitolla on eittämättömät puolensa. Harmi ettei Y-miehestä taida siihen olla, enkä viitsisi enää ketään muutakaan etsiä.