Enpä tiennyt 14-vuotiaana kuinka paljon hyötyä niistä muutamasta ranskantunneista on, jotka ehdin käydä ennenkuin tie vei tarkkikselle, jossa ei sitten kieliä opiskeltukaan. Tänään kaksi miestä keskusteli ranskaksi töissä osittain työpisteelläni, ja hyvin kohteliaasti pyysin heitä antamaan hieman tilaa, ranskaksi. Toinen yllättyi ja sanoi ranskaksi jotain mistä en saanut mitään selvää, ja sanoinkin, edelleen ranskaksi, etten puhu ranskaa. Käsittääkseni tämä mies kommentoi siihen että äläs hupsi, hienostihan sinä puhut, jolloin sanoin että olen tyttö ja että on keskiyö. Lisäsin varmuuden vuoksi suomeksi, että siinä olivat minun ranskantaitoni. Ehkä teidän olisi pitänyt olla paikalla ymmärtääksenne tilanteen hauskuuden, mutta kyllä minua ainakin nauratti pitkään, hehheh.

Äärettömän vajavaisesta ranskantaidostani oli hyötyä silloinkin, kun vaatekaupassa keski-ikäinen nainen nyökkäsi minuunpäin sanoen miehelleen että katsopas kun on omituisen näköinen nainen. Sain purtua kieleeni niin pitkään että nainen mallaili peilin edessä paitaa ylleen, jolloin sanoin ranskaksi että sepäs on hieno, ja poistuin. Periaatteessa olisi varmaankin pitänyt samantien katsoa silmiin ja kertoa että ymmärsin, mutta kun en tosiaankaan puhu kuin muutaman sanan vaikka ymmärränkin huomattavasti useamman, olisin vain nolannut itseni. Silloin nolostuminen jäi toivoakseni kokonaan vastapuolen asiaksi, vaikka täytyy myöntää että silloisen irokeesini kanssa he olivat kyllä ihan varmasti oikeassa.

Ah, saatte toisen esimerkin kommunikoinnin satunnaisesti hankaluudesta. Jos ette ole katsoneet Enkeleitä ja demoneita ja haluatte sen tehdä loppuratkaisun kera, ÄLKÄÄ, toistan, ÄLKÄÄ lukeko enää eteenpäin! Y-mies nimittäin totesi kollegalleen katsoneensa elokuvan kanssani, johon kollega että kappas, hänkin hankki sen juuri. Silloin Y-mies pyöräytti silmiään ja totesi ettei ikinä olisi uskonut että kaiken takaa löytyy se nuori pappi, jolloin kollega läppäsi kädet korvilleen ja sanoi ÄLÄLÄLÄLÄLÄLÄLÄÄÄÄÄÄ! Kollega oli nimittäin ostanut sen juurikin työmatkalla, eikä siis ollut ehtinyt ottaa elokuvaa edes kansimuovista. No, sellaista sattuu.

Sattumisesta tulikin mieleen, että olin sitten unohtanut ilmoittaa uuden tilinumeroni veronpalautuksia varten ja tottakai asettanut talouteni juurikin niiden varaan. Olin jopa kutsunut Y-miehen merkkipäiväpäivälliselle (merkkipäiväillalliselle? merkkipäivälliselle? merkilliselle?) vähän parempaan ravintolaan, ja nyt on sitten tili miinuksella keskiviikkoon asti. Helkkarin hienoa. Minä se sitten osaan ilahduttaa miestä, ensin annan ymmärtää jne.

Ehkä me syödään kaurapuuroa kynttilänvalossa.