Eilen pääsin töihin, sitten nousi keskimmäiselle kuume. Olisi se vaan niin maan perusteelisen kätevää, jos voisimme kaikki sairastaa kerralla. Voisin vaikka vannoa että kotityötkin sujuvat sukkelammin normaalina arkipäivänä, kun aika on kortilla. Nyt kun aikaa on rutkasti, ei tule tartuttua tiskiharjaan, ei imuriin, eikä siellä kaupassakaan oikein jaksaisi käydä. Ja kissankarvavillakoirat lisääntyvät ja voivat hyvin.

Yhden asian sain sentään aikaiseksi. Ilmoitin X-miehelle niin ystävälliseen sävyyn kuin ikinä osasin, että yhteydenpito sopii hoitaa lastenvalvojan välityksellä tästä lähtien. Yritin ottaa kommunikaatio-ongelmat puheeksi, mutta X-mies ei ihan ymmärrä. Hänen mielestään minä estän hänen vanhemmuuttaan. Lisäksi kasvatan lapsia "epäsosiaalisuuteen, epäkohteliaisuuteen, itsekkyyteen, tunne kylmyyteen ja eristäytymiseen" (sic) ja lisäksi kasvatan heitä odottamaan joulupukkia ja lahjoja, vaikka minun pitäisi tukea heitä löytämään oma sisäinen joulupukkinsa. Vannon etten keksi tätä! On siis varmasti kaikille osapuolille hyväksi, että tilanne vihelletään nyt katkipoikki. Ehkäpä välit saadaan joskus tulevaisuudessa korjattua, mutta juuri nyt tunnen tarvitsevani pientä välimatkaa. Voinen sanoa sentään edes yrittäneeni.

Sairastuparaportointi lienee paikoillaan. Keskimmäisellä on vähän kuumetta, mutta jaksoi silti hiipiä koulussa olevan esikoisen huoneeseen anastamaan muutaman karkin. Kun lapsi jutteli kääreestä riisumalleen karamellille että "sinä olet niin kaunis ja ihana että voisin mennä sinun kanssasi naimisiin, mutta nyt sinä valitettavasti kuolet" ennen namin suuhunpudottamista, piti ihan tarkistaa että paljonkos sitä kuumetta olikaan. Olihan sitä. Hetki sitten lapsi suri sitä, ettei voi synnyttää sitten aikuisena kissaa. Sellainen olisi kuulema haaveiden täyttymys. Ja aurinko on kuulema silmien kiillottaja, kun se saa silmät vetistymään. Mielenkiinnolla jään seuraamaan, mitä kaikkea muuta tuolta tulee.