Matkamittarissa on hiihtoloman jälkeen 1880 kilometriä. Menomatkalla oli kaksikymmentä astetta pakkasta ja pöllyävää lunta, palatessa nollakeli ja roiskuvaa rapaa, silti sekä ihmiset että autot ovat ehjiä.

Onko muuten kenellekään yllätys jos kerron että määränpäässä Y-miehen mökillä vesiputket olivat päässeet jäätymään? Sentään keittiön vesihana toimi, joten mökillä oleskelu oli ylipäätään mahdollista. Vessanveto toimi kaatamalla ämpärillinen vettä vessanpyttyyn ja täyttämällä ämpäri valmiiksi seuraavaa asiakasta varten. Peseytyminen hoidettiin kylpylässä ja kun puhtaat vaatteet loppuivat, oltiin likaisilla. Kotiinpaluuiltana oli autuaallista käydä suihkussa ja laittaa hajuttomat vaatteet päälle! Laitanpa vielä pari huutomerkkiä korostaakseni tunteen autuaallisuutta! Kas näin! Ja näin!

Putkien halkeamistakin jo pelättiin, mutta suotta. Tottahan toki kaikki vesihanat rupesivat toimimaan mökiltälähtöpäivän aamuna. Sinänsä kaikki meni siis ihan mukavasti. Kovin kummoista dramatiikkaa kuuden 5-17 -vuotiaiden lastenkaan välille ei virinnyt, mitäs nyt 11- ja 12 - vuotiaat tytöt jättivät 10-vuotiaan pojan moottorikelkan kyydistä rantarinteelle itkemään, jolloin Y-mies ottikin virta-avaimen talteen. Minä hermostuin vain yhden kerran, ja se oli silloin, kun muut halusivat katsella niitä ällöjä ei-niin-hauskoja-kotivideoita onnettomuuksista ja kaikesta kamalasta. Kokemuksesta tiedän, että sellaiset jäävät omiani vaivaamaan viikkokausiksi, ja despootin otteilla vaihdoin kanavaa saaden aikaa nurinaa ja eripuraa. Eikä harmita vieläkään yhtään.

Ruoanlaittokin onnistui varsin hyvin, kun selvisi että mökillä on niin syvä uunipelti, että lasagnen ja makaronilaatikon pystyi valmistamaan suoraan siihen.

Tämän enempää en uskalla rintojani röyhistellä. Toteanpa vain, että selvisin.