Kulunut viikonloppu oli viimeinen, jolloin velvoitin X-miestä pitämään kiinni tapaamissopimuksesta. Seuraavista pyysin vain ilmoittamaan, jos hän aikoo lapsia tosiaan tulla hakemaan, että tiedän pakata vaihtovaatteet mukaan. Mielenkiinnolla jään seuraamaan mitä tuleman pitää; katoaako ketku kokonaan, vai huomaako menettävänsä jotain lasten tapaamattomuuden myötä ja herääkö huolehtimaan isyydestään?

Ja mitenkö kulutin tämän viimeisen takuuvarman lepohetkeni? Minä nukuin. Sen lisäksi kävin Y-miehen kanssa Y-miehen pojan kymppisynttäreillä. Ja ostin tyynyn, huovutusneulan ja pesusienen, sekä viimeistelin keskimmäiselle aloittamani neulekäärmeen. Lauantaina ehdin myös käydä Ogelin neuletapaamisessa sillä välin kun esikoinen oli taluttamassa poneja jossain päin pääkaupunkiseutua missä lie kissanristiäisissä, ja huomasin että siellähän oli kivaa. Aion käydä toistekin!

Nukkumisen lisäksi vapaa-aikaani on leimannut kyynelehtiminen, onnesta pääasiassa. En tiedä kuinka paljon voin tästä blogissa kertoa kun olen tietoni saanut ei-julkisesta lähteestä, mutta eräät ihmiset ovat saaneet vihdoinkin kotiin erään juttuhommelin, ja jotenkin huomaamatta olen luisunut niin odotukseen ja jännitykseen mukaan, että spontaaneja kyynelnesteen purskauksia on esiintynyt yllättävissä määrin nyt jännityksen purkauduttua. Enkä minä edes ole mitenkään liikuttumaan taipuvainen! Tänäaamunakin kun äärimmäisen hyvin ja sikeästi nukutun yön jälkeen palasin kotiin ja huomasin että kotiovi oli rappuun asti auki, eikä edes raollaan vaan ihan kunnolla levällään, saapastelin vain rauhallisesti sisään ja todettuani ettei mitään oltu viety ja että ovikin oli ehjä, toruin rauhallisesti kissoja ja pistin vesipannun tulelle. Seuralainen oli huomattavasti järkyttyneempi. Rapussa on lisäkseni vain kaksi asukasta eikä asuintalo varsinaisesti minkään valtaväylän varrella sijaitse, joten vaikka ovi on saattanutkin olla kutsuvasti avoinna koko yönkin, on varsin todennäköistä ettei sitä ole kukaan edes huomannut. Laitoin oven nyt kuitenkin takalukkoon, sillä huolettomuudella ja tyhmyydellä on kuitenkin vissi ero.