Tänä vuonna ajattelin olla taloudellinen ja lyödä kaksi kärpästä samana päivänä, en enää samalla kerralla. Viime vuonna pidin kuopukselle ja keskimmäiselle yhteissynttärit, nyt lasten hartaasta toiveesta molemmille pidettiin omat kemut, mutta samana päivänä. Näin selvisin lähestulkoon yhdellä siivoamisella ja yhdellä uunin lämmittämisellä. Note to self: enää ikinä ei kymmentä pikkupoikaa samoihin bileisiin.

Kouluikäisissä tytöissä ja alle kouluikäisissä pojissa on eroa. Perun lähes kaikki puheeni tyttöjen ja poikien eron johtuvan yksinomaan kasvatuksesta nyt kun olen kuusi vuotta seurannut tuota pippelillä varustettua lasta ja todennut että kaikki renkaalliset ja hampaalliset lelut ovat kiinnostaneet alusta asti enemmän, vaikkei niitä tyrkytettykään ole. Toki ne kiinnostavat myös tyttöjä. Ja tämä poika on myös hoitanut nukkeja, kantanut niitä kantoliinassa ja leikki-imettänytkin niitä, ynnä muita disclaimereita, mutta ero on uskoakseni silti havaittavissa, vaikka otokseni onkin varsin pieni. (Sellaiseksi se myös jäänee, ellen sitten voita lotosta tarpeeksi rahaa valtavaan taloon ja aupairiin - ja hedelmöityshoitoihin.)

Tv-ohjelmissa ero ei kyllä taida olla havaittavissa. Olemme fantasia- ja scifiorientoitunut perhe, joten Code Lyoko ja Dinosaur King uppoavat tasaisesti kaikille. Keskimmäinen on tosin löytänyt häärealityt, taipumus jota muut eivät jaa. Kuopus ihmettelikin kerran kulmakarvat katossa että miksi sä pidät edes telkkaria tällä kanavalla vaikkei sieltä tule mitään, jolloin keskimmäinen tiuskaisi " Ole hiljaa! Mä kaipaan vähän romantiikkaa!"

Yksi asia erityisesti erottuu pienissä pojissa, ja se on kaipuu olla suuri ja mahtava. Sitä heijastelevat kiintymys pieniin muovihirviöihin, joita kuopus tälläkin hetkellä järjestelee liikennematolle päästellen samalla taisteluääniä, jotka onnistuvat hienosti nyt kun reppanalla on järjetön nuha (seikka joka takaa tämänkin päivityksen). Oikeastihan ne ovat ihan mahdottoman suuria, mutta muoviin puristettuina symboleina lapsen hallittavissa. Poikaporukassa on myös voimaa, ja leikit sujuvat parhaiten vähintään kolmen, neljän pojan kovaäänisessä parvessa.

Lähes joka ilta kuopus muistelee pari kertaa näkemäänsä oikeaa kivääriä sekä miekkaa. Omat vastaavat ovat kovin pikkuruisia, ja se selvästi harmittaa. Mitä Freud? Ei, en katso tarpeelliseksi kirjoittaa sitä suoraan. Kun kuopus sai väännettyä pilltipurkin ensimmäistä kertaa auki, sain rehvakkaan tarjouksen siitä, että hän voi sitten jatkossa avata kaikki tiukat purkit. Kotonamme asuu siis oikea kohtelias ritari, silloin kun sattuu sillä tuulella olemaan.

Tytöissä taas piirre, jota en ole pojista löytänyt, on toive tulle huomatuksi nimenomaan oman itsenään, toive saada lumota joku persoonallisuutensa tenholla. Se taas ei taida erota lainkaan aikuisen naisen vastaavasta. Vastapuolella onkin sitten usein niitä porukassa luuhaavia suuria ja mahtavia taistelijoita, joten on oikeastaan ihme että parisuhteita oikeastaan edes solmitaan.