Minulla on oikeasti maailman suloisimmat lapset. Kuka teistä voi sanoa tulleensa herätetyksi äitienpäivän aamuna kello yhdeksältä ja saaneenne aamiaiseksi tuoreita itseleivottuja korvapuusteja, lättyjä, itsetehtyä riisisuklaata ja kookospalloja, ja kaikki täysin lapsityövoimalla valmistettuina? Kello oli kuulema laitettu soimaan jo kuudelta jotta kaiken tämän ihanuuden ehti valmistaa ennen minun heräämistäni. Kermavaahdon valmistukseen oli käytetty ihan vatkaintakin, ja kissat olivat kuulema mourunneet keittiön oven takana, mutta voin käsi sydämellä vannoa että nukuin ihan oikeasti, en suinkaan äitienpäivän aamulle tyypillisesti silmiä kiinni puristaen ja pissahädästä kärsien.

Elämä alkaa olla aika leppoisaa, kun nuorinkin lapsista menee syksyllä esikouluun. Kaikki ovat osanneet pukea, syödä ja peseytyä itse jo kauan. En enää muista miltä tuntuu kun romaanit pitää lukea puoli sivua kerrallaan, elokuvat katsotaan pausea rämpäten jos katsotaan ollenkaan ja yöt nukutaan tunti kerrallaan.

Ehkä siksi leikittelenkin ajatuksella uudesta vauvasta.