Oho, hei kato! Pääsi jotenkin hiipimään tämmöinen joku jussikin ihan takavasemmalta. Täällä Kolmekertaaikuisuuden nuhjuisessa minikämpässä ajateltiin lähteä telttailemaan jo tänään kun huomiselle aatolle luvattiin kosteaa keliä, mutta esikoinen sai antibioottikuurin ja sen myötä sellaisen sivuoireen, jonka kanssa ei halua lähteä kauas hyvistä saniteettitiloista, joten tässäpä nyt mietin seuraavaa liikkua.

En oikein edes osaa viettää tätä juhlapyhää. X-miehen kanssa ei ollut mahdollisuutta tehdä mitään perusarjesta poikkeavaa rahapulan takia, joten juhannuksenvietoksi riitti kukkakimpun kerääminen ja telkkarinkatselu. Niin kului niin monta vuotta, että muistot aiemmista juhannuksista kuluivat pois (ja jos totta puhutaan, niin ihan hyvä niin). Nyt olisi jo varaa tehdäkin jotain, mutta mitä?

En ole ikinä omistanut mökkiä saatika ollut niin varoissani että olisin voinut haaveilla edes sellaisen vuokraamisesta. En oikein välitä ördäämisestä enkä valtavista ihmismassoista. Makkaraa syön jos pitää ja muita grilliruokia oikein mielelläni, mutta eihän minulla kerrostaloasukilla ole edes pallogrilliä. Vaikka lapset ovatkin jo isompia ja sitä myöten kätevämpiä, eivät he kuitenkaan vaivattomiksi ole muuttuneet. Edelleen tapahtumien ja hotellien perhealennukset koskevat kahta aikuista ja yhtä, korkeintaan kahta lasta.

Epäilen että autoilen huitsin tuuttiin katsomaan kun ventovieraat polttavat kaupallista kokkoa ja mietin kuinka pitkälle voin antaa lasten keskinäisen nahistelun mennä julkisella paikalla ilman että ydinperheellisiltä tulee pahaa silmää. Tämä samalla kun käteni viuhtovat tuulimyllynä ympärilleni yrittäen huitoa kauemmas vereni makuun päässeitä sääskiä.

Periaattessa juuri noiden rakkaiden, ihanien vastuksieni takia haluaisin tehdä jotain kivaa, sellaista muistamisen arvoista. Ja nimenomaan sitä kivaa. Varmasti monilla lapsilla on tänäkin vuonna juhannus jonka varmasti muistavat vanhempiensa törttöilyn takia. Niin että olkaa ihmiset nätisti!