Aina välillä sitä unohtaa, että mielenkiintoisen elämän toivottaminen toiselle on kirous. Viimeksi manasin tylsää ja tapahtumaköyhää elämääni, ja nyt on sitten poikaporukka käynyt keskimmäiseen käsiksi leikkipuistossa, josta tein tottakai välittömästi rikosilmoituksen, vaikka toivo naskaleiden kiinnisaamisesta onkin huteraa tekoa. Keskimmäinen voi hyvin, kiitos vaan kysymästä. Kaulassa punoitusta kuristamisen jäljiltä ja naarmuja sääressä potkimisesta. Siitä onkin aikaa kun silkka adrenaliini on huuhdellut suonistoani, mutta nyt sitä onkin sitten sillä mitoin että jos ne pojat tuohon nyt tulisivat, niin voisinpa vannoa että äitinsä rääkkyisivät kun pojat kotiin saisivat. Eihän väkivalta väkivaltaa poista ja lässynlässyn, mutta perkele, kyllä se omaa oloa helpottaisi.

Ja jottei jännitys tähän jäisi, on pattikaulaisella kuopuksella aika erikoislääkärille loppuviikosta. Lääkäri sitten päättää että otetaanko kaulasta koepala vai mitä ihmettä. Koska olen siunattu/kirottu aikamoisella määrällä lääketieteellistä yleissivistystä lähinnä maalaislapsuuden takia, tiedän kyllä varsin hyvin mitä pelätä.

Niin että jos vaikka istuisitte tuohon lattialle kanssani ja hokisitte kansanni nykyistä mantraani: "Tääeiooreilua, tääeiooreilua, tääeiooreilua..."