Tänään näyttäisi olevan ensimmäinen viileä päivä aikoihin. Tänään ollaan joko sisällä ilman syyllisyyttä, tai ulkoillaan kun kerrankin voi ilman tukehtumisen ja pyörtymisen tunteita. Tunne vaatteiden liukumisesta kuivalla iholla on myös sangen miellyttävä, sitäpä ei helleaallon aikana olekaan päässyt kokemaan.

Kuopus siirtyi eilen astetta isompaan pyörään, joten täällä on vapaana saamaansa höykytykseen nähden hämmästyttävän hyväkuntoinen, harmaa pikkupyörä. Apurenkaat ovat tallessa, edessä kiinteänä pieni kori. Kiinnostuneet ilmoittautukaa tuonne kommenttilåådaan, sähköpostiosoite mukaan, se näkyy vain minulle. Pitäisi varmaan luoda anonyymi sähköpostitili tää blogia varten, vaan ku eijjaksa. Ei ketään kuitenkaan kiinnosta minuun mitään yhteyksiä ottaa, kun tukkakin on nykyään niin ruma. Kovalla vaivalla olen kasvattanut ja vaalentanut tummasta oranssiksi, ja sitten tulee Fiona ja ja ja..

Mä siis niin en ala.

Mutta joo, kuopuksen vanha pyörä on vapaana. Uutta siskojen vanhaa pyörää sisäänajaessa törmättiin vain yhteen sähkökaappiin (siihen mätkäykseen nähden kummallisen vähillä vammoilla) ja saatiin vain toinen polvi kevyesti naarmuille. Suurinta hiertoa aiheuttaa kuitenkin pyörän punainen väri. Onneksi se on kuitenkin ihan rempseän punainen eikä pinkki, mutta kuopus vaatii silti sen maalaamista siniseksi. Vakuuttelut siitä etteivät kivekset kutistu vaikka pyörän väri olisikin muuta kuin sininen, musta, harmaa tai vihreä, eivät oikein mene perille. Kyllähän meillä sinistä spray-maalia olisi, mutta tiedän jo valmiiksi että lopputulos olisi karmea, sillä minun kärsivällisyydelläni tulisin oikaisemaan jokaisen mutkan, jättäisin alkutyöt tekemättä ja renkaat irroittamatta ja suihkisin vain menemään. Joku pieni ääni kuiskii että jälleenmyyntiarvoakin olisi hyvä ajatella, sillä tuo pyörä on toistaiseksi ainoa merkkipyörä tässä huushollissa, ja todennäköisesti jo kahden vuoden päästä siitä saattaisi pari kymppiä saada. Mutta jos kuopus ei suostu ajamaan metriäkään punaisella pyörällä, pääsisin halvemmalla kun kylmästi pilaisin tämän nykyisen pyörän kuin että alistuisin vaatimuksiin uudesta pyörästä. (Jotenkin olisi niin kätevää kun kaikki jälkeläiset olisivat samaa sukupuolta tai lasten vaatteet ja tarvikkeet sukupuolineutraaleja. Mutta yrittäkääpä nyt löytää sukupuolineutraali lasten polkupyörä, se on sama kuin yrittäisitte löytää uskovaisten kauppaketjusta pornolehteä. Voi niitä olla, mutta visusti piilotettuna.)

Itseasiassa vaatimuksista tulikin mieleeni, että X- mieskin aktivoitui lastenhoitosaralla. Hänen vanhempansa haluavat kuulema auttaa lastenhoidossa ja viedä lapset mökilleen. Kun kerroin että kiitos, pärjäämme kyllä mainiosti, kävikin ilmi että kyseessähän olikin vaade eikä mikään avuntarjous. Nyt minun pitää kirjallisesti perustella miksi en anna lapsia hänen vanhemmilleen mutta voin kyllä "dumpata" heidät omille vanhemmilleni. Voi kyynel. Kyllä tämä elämä on niin raskasta. Minun puolestani lapset voivat mainiosti mennä mökkeilemään isänsä kanssa, myös tapaamissopimuksen ulkopuolella, ja tietysti saavat tavata isänpuoleisia isovanhempiaan. Tämän myös julki toin. Enpä usko kuitenkaan että minun edes tarvitsee mennä oikeuksiin asti tämän mökkeilyasian kanssa. Ensin X-mies syyttää minua siitä, että olen huono vanhempi antaessani lapset hänelle tapaamisiin ja nauttiessani omasta ajasta. Kunnon vanhempi kun haluaisi viettää joka hetkensä lasten kanssa. Nyt minua sitten syyllistetään siitä etten anna lapsia viikoksi ihmisille, joista en erityisemmin pidä, jotka eivät ole ottaneet minuun yhteyttä tämän tai muunkaan asian tiimoilta ja jotka ovat lukuisten puolueettomien todistajanlausuntojen mukaan vähintäänkin erikoisia. Toisaalta, niin ovat kyllä varmaan omatkin vanhempani (äiti hei, tämä kaikella lämmöllä). Fiksuinta olisi varmaan laittaa lapset menemään - mutkun en haluu.

Jään odottelemaan, mitä tuleman pitää.

Uusi keittiöni on muuten aika ihana. Kun 180cm pitkä raskas pirttipöytä penkkeineen vietiin Kierrätyskeskukseen ja tilalle tuotiin huomattavasti pienempi, metallijalkainen pöytä muotoillusta viilusta valmistettuine metallijalkaisine tuoleineen, ruudullinen kappa vaihdettiin pitkään pallokuosiseen verhoon ja lattialle asetettiin ruskea pikkumatto, on tunnelma muuttunut ahtaasta ja sotkuisesta avaraksi ja aavistuksen vähemmän sotkuiseksi. On mahtavaa kävellä keittiössään, eikä vain ottaa sivuaskelia pöydän ympärillä! Jospa nämä helteetkin olisivat nyt ohi, niin voisin nostaa patjan takaisin parvisänkyyni. Nyt se retkottaa olohuoneen lattialla parvekkeen oven edessä. Taitan sen päiväksi sohvan jatkeeksi, seikka joka riemastuttaa sekä lapsia että kissoja, mutta ottaa sisustuskärpäsen saastuttamiin aivoihini.

Ehkä kompensoin rumatukka-ahdistusta laittamalla kotia? Voi räkä. Kaiken tämän jälkeen ei todellakaan ole varaa enää kampaajakäyntiin, ja jatkuessaan tukka-ahdistus tulee varmasti vielä kalliimmaksi. Voi miksi tätä karvaa pitää puskea koko ajan? Oman tukan ajaminen pois ja parin pirteän peruukin omistaminen alkaa tuntua koko ajan houkuttelevammalta ajatukselta.