Uutisia työrintamalta: toiseen työtiedusteluun vastattiin kohteliaasti kieltävästi, toinen on ohjattu eteenpäin. Sanotaan nyt etten pidättele henkeäni, mutta nautin kovasti tästä pienestä mahdollisuudesta, tästä ovenraosta, tästä pienestä toivonkipinästä.

Tässä omassa perusduunissa minut havaittiin työterveyshuollossa ihan eri tavalla kuin aiemmin. Sain ajan fysioterapeutille hoitoon, siinä missä aiempiin käynteihin on kuulunut vain jumppaohjeiden tulostamista. Lisäksi palaveri esimiehen ja työterveyshoitajan kanssa on jossain lähitulevaisuudessa. Ei se kuulema olekaan normaalia että sukkien pukeminen on kivuliasta tai että housun lahkeet pitää pujottaa jalkaan istualtaan, kun selkä ei kestä seistä yhdellä jalalla. Tai että lattialle pudonneet tavarat ovat lasten vastuulla ylösnostonsa suhteen. Kevyempää työtä talossa kyllä olisi, mutta koska minulla on ollut poissaoloja, minua rangaistaan sillä, etten niihin pääse. Josta taas tulee niitä poissaoloja. Että tämmöistä tässä talossa.

Mutta nyt jotain ilahduttavaa. Kaikki lapset ovat palanneet kouluihin, tosin kuopus aloitti vasta esikoulun. Se tarkoittaa sitä, että olen nyt sairaslomalaisena täällä omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni. Luksusta! Ja uskomatonta kyllä, X-mies ottaa lapset luokseen jo tulevana viikonloppuna. Vain yhdeksi yöksi, mutta parempihan sekin kun ei mitään. Tapaamistauko ehti siis tulla 2,5 kuukauden pituiseksi. Punaviini ja Type O Negative kuuluvat ainakin ohjelmaan, mutta yöuintia ja nurmikolla pussailua täytyy tarkastella sitten säätilan mukaan.

Hah, ja loppuun hauska juttu. Särjin kananmunia kulhoon, koska you can't make an omelette without breaking eggs. Kuopus havaitsi homman ja pyysi kirkkain silmin ja hartaana "Äiti anna mäkin hajotan niitä". Ensimmäinen menikin siististi kulhoon, mutta toinen sitten valahti vähän sinne sun tänne. "Äiti näitkö, kyllä tästä varmasti puolet meni kulhoon, eikö ollutkin hyvä tuuri!", sanoi lapsonen, joka lienee perinyt pollyannisminsa poikkeuksellisen vahvana.