Ei ikinä ole mukavaa, jos töihinlähtöä venyttää tappiin asti ja juuri kun pitäisi lähteä, joutuukin etsimään avaimia. Tällä kerralla kävi muuten tyypillisesti, mutta kesken kassi, taskut, lipastonalunen -perussettiä muistin, että kuopus kävi illalla pyöräilemässä. Koska olen patalaiska, annoin silloin lapselle avainnipun kouraan, jotta voi itse hakea pyöränsä varastosta ja myös palauttaa sen sinne. Pikainen kysymys varmisti, ettei avain ollut ainakaan pyöräilyn aikana pudonnut, sillä lapsi vakuutti vieneensä pyörän myös takaisin varastoon. Lainattuani esikoisen avainta juoksin portaat alas varastoa kohti kohtalaisen varmana siitä, että avaimet ovat olleet yön yli hyvässä tallessa rappukohtaisessa varastossamme, ehkäpä lokoisasti kuopuksen tarakalla makoillen tai leppoisasti pyörän korissa killuen.

Yllätykseni oli kohtalainen, kun ne löytyivätkin varaston ovesta. Sen ulkopuolelta. Siis oikeasti ulkoa. Avainnipussa on kiinni liki koko elämäni, asunnon avaimen lisäksi siitä löytyy auton avain, työpaikan kulkukortti, pukukaapin avain, kaksi euroa rahaa ja pyörän avain. Kaikki tämä oli roikkunut kaikkien vapaasti saatavilla, vain kymmenen metrin päässä autostani.

Vaikka välillä ärsyttääkin asua näin syrjäisessä ja hiljaisessa paikassa, on tällä aivan ilmeisesti myös puolensa.