Vielä pari päivää aikaa vastata urauteluihini. Ilmakin alkaa sopivasti viiletä, täältä lähtee sitten omavalintaista neulomusta palkinnoksi onnekkaalle. Eilen huomasin vääntäväni kuopukselle punamustaa pipoa, ja kun lanka oli tarpeeksi paksua, sainkin sen valmiiksi melkein heti. Kirjailin siihen vielä nimikirjaimet nurjalle puolelle päiväkodin tätejä varten, ja sainkin siitä käsikiitosta, päiväkodin tätien piinaviikot kun ovat jo alkaneet irtolapasten ja pipojen parissa. Aloitin sitten heti sinimustankin pipon. Ei sillä että olisin kyllästynyt tekemään sitä kesällä aloitettua tilkkupeittoa, mutta...

Viimeaikaisen keskustelun takia lueskelin muutaman vuoden aikaisia blogimerkintöjäni. Muistiin palasi monta hauskaa ja ikävääkin asiaa, hauskasta esimerkkinä sen kun Muumipeikko nipisti minua pyllystä, se kun kuopus keksi miten kani muka puri sormesta ja vaati itkien laastaria, ja sekin miten meillä aikoinaan lepyteltiin hirviöitä. Ikävistä en viitsi itselinkittää, koska siitä voi tulla sokeaksikoska ikävien asioiden muistelusta harvemmin seuraa mitään kovin positiivista. Mutta sanonpa vaan että onneksi on auto. Helpottaa kummasti elämää kun ei tarvitse seistä vesisateessa kauppakassien ja lasten kanssa odottamassa hidasta kuolemaabussia. Joktap, voin rehellisesti sanoa viihtyväni yksinhuoltajana paremmin kuin menneessä avioliitossa, joten jos joku siellä lukee blogiani sääli sydämessään, voi todeta itselleen tekevänsä niin ihan turhaan. Ja olenhan minä ollut parisuhteutunut jo monta vuotta, ehkäpä joskus koittaa sekin päivä kun astun taas jonkinsortin liittoon.

Kuopus opettelee kirjoittamista kovalla tohinalla. Äsken käteeni työnnettiin lappu, jossa luki TÄMÄ ÖN RYÖSTÖ. Tietokone pitää ilmeisesti luovuttaa pelikäyttöön, jote